Kummiurheilija Silja

Nimi: Silja Kamppinen
Syntymävuosi: 2003
Asuinkunta: Kuortane
Laji: Vapaapaini
Seura: Kuortaneen Kunto


Edustin Ylistaron Kilpa-Veljiä vuoteen 2023 asti. Muutin Kuortaneelle painiunelmieni perässä ja siitä seurasi myös seuranvaihto Kuortaneen Kuntoon. Kuulun Suomen maajoukkueeseen. Polkuni painijaksi ei ole tavanomaisin, löysin painimolskille vasta 14-vuotiaana, mutta palo lajiin syttyi ja motivaation avulla menestystäkin on tullut nousujohteisesti.

Painin ohella teen kolmea työpäivää viikossa lasten päiväkerhossa. Tänä keväänä kalenteriin on varattu aikaa myös pääsykokeisiin lukemiselle ja suunnitelmissa olisi aloittaa opinnot syksyllä. 

Saavutukset

Minulta löytyy kaksi alle 20-vuotiaiden SM-kultaa, yksi pronssi, sekä naisten kaksi SM-hopeaa. Kansainvälisistä kisoista on tullut palkintosijoja, näistä viimeisin joulukuulta 2024 Helsinki Open kulta.

Tavoitteet

Urheilussa tavoitteeni on olla menestyvä ja hyvinvoiva urheilija, mutta tavoitteet on asetettu myös konkreettisiksi etapeiksi.
Tavoitteena vuonna 2025 on kiertää paljon leirejä ja ulkomaan kansainvälisiä kisoja menestyksekkäästi ja sitä kautta antaa näyttöjä vuoden 2026 EM- ja MM-kisoihin.

Tulevat kilpailut ja leirit

Kisa- ja leirikalenterit tarkentuvat lähiaikoina, mutta keväällä kisoja on ruotsissa ja muualla Euroopassa. Keväällä leiripäiviä kertyy reippaasti niin Suomessa kuin ulkomailla. Tarkoitus on osallistua Ruotsin naisten maajoukkueen leirityksiin säännöllisesti kevään aikana, joista ensimmäisellä olin heti tammikuun alussa. Myös maajoukkueleirit Suomessa starttaavat kevään aikana. 

Yhteistyö Kehonhuolto Mikko Rauhalan kanssa

Hieronta ympäri vuoden on tärkeässä roolissa harjoittelun ohessa, etenkin vammojen ennaltaehkäisyssä. Kaularangan välilevyn pullistumat on yleisiä vapaapainissa, joten hyvällä niska-hartiaseudun lihashuollolla pystytään ehkäisemään vammoja. Tarpeen mukaan tehdään sitten muutakin kehonhuoltoa.

@siljakamppinen

Silja Kamppinen